
Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut
Lapinjärvi on laadukkaiden ja monipuolisten opetuspalveluiden kunta. Varhaiskasvatus ja esiopetus Lapinjärvellä toteutetaan kasvatuskumppanuudessa lasten vanhempien kanssa. Esiopetus on lapselle vapaaehtoisuuden pohjalta tarjolla olevaa kasvatusta ja opetusta, joka tapahtuu koulun alkamista edeltävänä vuonna eli esiopetus aloitetaan pääsääntöisesti kuusivuotiaana.
Lapinjärven perusopetus puolestaan tarjoaa oppilaille laadukkaan ja yhtenäisen, mutta silti yksilöllisen opetuksen. Perusopetus on yleissivistävää koulutusta, jossa oppimäärän laajuus on yhdeksän vuotta. Lapinjärven kirkonkylällä toimii sekä suomen- että ruotsinkielinen ala-aste. Myös sekä Pukaron että Porlammin kylissä toimii suomenkielinen ala-aste.
Porlammin yläaste on perusasteen yläkoulu, johon tulee oppilaita Lapinjärven ja Myrskylän kunnista. Koulun oppilasmäärä on noin 190 oppilasta. Koulu toimii lukion kanssa samassa rakennuksessa sopuisasti yhdessä.
